EinoJuhani Rautavaaran "Quartettino"-video
Säveltäjä Einojuhani Rautavaara eli koko pitkän elämänsä Helsingissä. Hän on silti iskostunut pysyvästi myös tänne Pohjois-Suomeen Liminganlahden lintujen laulua sisältävällä ja hyvin tunnetulla orkesteriteoksellaan Cantus arcticus. Jo 1950-luvun alussa nuori Einojuhani Rautavaara sai tunnustusta. Hänen sävellyksensä A Requiem in Our Time voitti merkittävän Thor Johnson Contest-sävellyskilpailun Yhdysvalloissa ja hän pääsi opiskelemaan Juillard –musiikkikouluun New Yorkiin.
Rautavaaran varhaiset 1950-luvun sävellykset, kuten tämä ensimmäinen jousikvartetto vuodelta 1952, ovat uusklassisia ja Stravinski-vaikutteisia, ja osoittavat kiinnostusta kansanmusiikkiin. Jousikvarteton ensimmäinen osa tempaa mukaansa rytmiikallaan. Osan keskitaitteessa huomio kiinnittyy viulun ylöspäin kulkevaan asteikkoon, jossa koko- ja puolisävelaskeleet vuorottelevat. Tämänkaltaisista sävelasteikoista tuli jatkossa yksi Rautavaaran tunnusmerkeistä. Hitaan osan melodia on tunnelmaltaan kuin slaavilaista romantiikkaa. Viimeinen osa on gigue iloisessa pelimannihengessä.