Muutoksia koronavirustilanteeseen – Suomessa varaudutaan epidemiaan 12.3.2020

THL on päivittänyt koronatilanteen tietoja. Suomessa varaudutaan laajempaan epidemiaan, joka tulee etenemään eri tahtiin eri puolilla maata. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella tapauksia on tähän mennessä 18 ja koko maassa 109.

Oulunkaari suosittelee noudattamaan THL:n ja Ulkoministeriön ohjeistusta ja välttämään ylimääräistä matkustamista. Jos palaat epidemia-alueelta, ota puhelimitse yhteyttä lähimmälle terveysasemallesi, josta saat toimintaohjeita. Oulunkaaren palveluyksiöihin ei oteta vastaan vierailijaryhmiä, ja vierailut Oulunkaaren asumisyksiköissä ja vuodeosastoilla on kielletty, mikäli vierailijalla on infektio-oireita.

Nykytilanteessa koronavirusinfektio voi Suomessa tulla kyseeseen, jos kaksi kriteeriä täyttyy: jos henkilö on ollut epidemia-alueilla tai lähikontaktissa varmennetun koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa. Lisäksi henkilöllä on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume, yskä tai hengenahdistus. Oireet alkavat noin 14 vuorokauden sisällä altistumisesta.

”Jos täyttää edellä mainitut kriteerit ja epäilee saaneensa koronavirusinfektion, kannattaa ensimmäisenä ottaa puhelimitse yhteyttä alueellisiin neuvontanumeroihin, joissa arvioidaan näytteenoton ja toimenpiteiden tarve. Ensimmäinen yhteydenotto kannattaa siis tehdä nimenomaan puhelimitse eikä lähteä esimerkiksi terveyskeskukseen. Epäilytilanteessa ei ole kiire, ja on tärkeää toimia harkitusti ja välttää ylimääräistä liikkumista ja kontakteja. Näytteet otetaan aina keskitetysti nimetyissä paikoissa. Oulunkaaren terveysasemat ja ajanvarausnumerot ovatkin toissijainen yhteydenottopaikka”, sanoo Oulunkaaren johtava lääkäri, ylilääkäri Tuula Saukkonen.

Simon osalta neuvontanumero on 040 825 1072. Numero palvelee ympärivuorokautisesti.

Koronavirukselta voi suojautua kuten muiltakin hengitystieinfektioilta

Hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta. Esimerkiksi tavallinen flunssa sekä influenssan, RS-viruksen ja hinkuyskän kaltaiset taudit tarttuvat yskiessä ja aivastaessa hengitystie-eritteillä tahrautuneiden käsien välityksellä. Kädet kannattaakin pestä aina:

  • kun tulet ulkoa sisään
  • ennen ruoan laittoa ja ruokailua
  • wc-käynnin jälkeen
  • niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen
  • kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö

Lisäksi kannattaa käyttää kertakäyttöisiä käsipapereita tai henkilökohtaisia pyyhkeitä sekä suojata suunsa ja nenänsä kertakäyttönenäliinalla, kun yskii tai aivastaa. Viimeisimmät uutiset ja päivitetyt tiedot koronaviruksesta saat aina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n sivuilta: www.thl.fi.

Simon kunta
Ratatie 6
95200 Simo
Puh. (016) 269 111
simon.kunta(at)simo.fi

Puhelinvaihde on avoinna kello

8.00 – 11.30, 12.15 – 15.15.