Historia

Jääkausi

Viimeisen jääkauden mannerjää peitti Skandinavian ja osan Eurooppaa paksulla mannerjäällä n. 15 000 vuotta sitten. Jääkausi oli seurausta maapallon ilmastomuutoksesta. Jääkauden aikana Skandinaviaa peitti 1 000 – 3 700 metriä paksu jäätikkö. Jäätikön massa painoi Skandinaviassa maapallon sulan sisuksen päällä olevaa mannerlaattaa lommolle. Puiston alueella jään aiheuttama paine maankamaraa vasten oli n. 3000 tonnia neliömetriä kohti. Mannerjään aiheuttaman painauman syvyys vaihteli kymmenistä metreistä aina satoihin metreihin. Puiston alueella painauma oli noin 900 – 1 000 metriä syvä.

Maapallon sisuksissa oleva pätsimäinen kuumuus pitää kivimassan eli magman sulana. Pinta on kuitenkin viileä ja kovettunut kivikuoreksi eli mannerlaataksi, joka koostuu pääasiassa keveistä mineraaleista. Siksi mannerlaatta kelluu sulan magman päällä. Mannerlaatan paksuus on Suomen kohdalla noin 60 km ja laatta ui magmassa upoten siihen lähes kokonaan. Kun kivikuoren päälle kasaantui 3 km jäätä, painui laatta jään kohdalta noin 1 km:n syvyydeltä lommolle.

Jään sulaminen

Maapallon ilmaston lämpenemisen johdosta mannerjää alkoi sulaa. Sulaminen kesti muutamia tuhansia vuosia ja sulamisvesien voimakkaat virrat muokkasivat maan kamaraa kuljettamalla kiviaineksia ja hiekkaa laajoille alueille jopa Keski-Eurooppaan saakka. Veden mukanaan kuljettamat kiviainekset hioivat peruskalliota muodostaen erilaisia kivirantoja (“pirunpeltoja”), hiekka- ja soraharjuja joita tavataan kaukana sisämaassa. Useat Suomesta löydetyt ns. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkautisten virtojen kuljettamien ja pyörittämien kivien avulla kallioon. Oulun eteläpuolella olevalla Rokualla on nähtävissä jääkautisten virtojen rakentamia ja muovaamia hiekkaharjuja. Monissa paikoissa ympäri Suomea on nähtävissä syviä ns. suppalampia, jotka ovat syntyneet suurten jäänlohkareiden sulaessa paikoilleen maa-ainesten sisään. Monissa paikoissa on havaittavissa myös suuria kiviä ns. siirtolohkareita, joita jäämassat ovat kulkiessaan ja sulatessaan kuljettaneet ympäri maata. Useissa paikoissa paljaassa kalliossa näkyy pohjois-etelä -suuntaisia uurteita, joita jäämassojen kuljettamat siirtolohkareet ja kivet ovat niihin piirtäneet.

Viereisessä kuvassa merenranta noin 10 000 vuotta sitten.

Maan kohoaminen

Maan kohoaminen, joka on seurausta mannerjään painon poistumisesta, jatkuu edelleen 10 000 vuoden jälkeen. Sen suuruus vaihtelee maan eri osissa ja Perämeren rannikkoalueella se on suurinta. Tällä paikalla maa kohoaa n. 8,5 mm vuodessa. Maankohoaminen näkyy parhaiten rannoilla, joissa paljastuu uutta vesijattömaata.

Kun jää suli pois, oikenee laatta taas. Vaikka Skandinaviassa ei ole ollut mannerjäätikköjä 8 000 vuoteen, jatkuu laatan oikeneminen yhä. Oikeneminen on hidas prosessi, joka jatkuu mahdollisesti vielä tuhansia vuosia. Arvioidaan, että maa kohoaa vielä Pohjanlahdella 80 – 120 metriä. Aikaa tähän kuluisi 7 000 – 12 000 vuotta. Tämä tarkoittanee sitä, että Pohjanlahti muuttuu järviketjuksi, johon yhtyvät Suomen ja Ruotsin pohjoiset joet, jotka laskevat vetensä Itämeren kautta Pohjanmereen ja Atlantiin.

Maannousun mittaamiseksi käytetään GPS -paikannusmenetelmää, jossa usean satelliitin avulla määritetään mittausaseman paikka ja korkeus. Mittauspaikka ei ole enää sidoksissa merenrantaan, vaan se voi sijaita myös sisämaassa. GPS- mittausta on kokeiltu pohjoismaisessa BIFROST- hankkeessa. Jo muutaman vuoden mittaus antaa maannoususta tarkan kuvan.

Merestä kokonneen maan valtaa erilaiset rannikon pioneerikasvit muodostaen rantaniittyjä. Myöhemmin rannan valtaa pensaat ja puut. Tyypillisesti ensin ehtivät paju, raita, leppä ja koivu ennen kuusta ja mäntyä.

Simon kunta
Ratatie 6
95200 Simo
Puh. (016) 269 111
simon.kunta(at)simo.fi

Puhelinvaihde on avoinna kello

8.00 – 11.30, 12.15 – 15.15.