Kylätoimintapäivät tulevat taas 16.-17.11.2024
Lappilaiset Kylät ry järjestää vuosittain kylätoimintapäivät, jotka kokoavat yhteen kyläläisiä ja kylätoimijoita ympäri Lapin maakunnan. Kylätoimintapäivillä voit verkostoitua, saada vertaistukea ja löytää uusia ideoita oman kyläsi kehittämiseen.
Kylätoimintapäivät järjestetään jälleen 16.-17.11.2024 Torniossa
Kunnanhallitus on elokuussa päättänyt tukea Simon kylä- ja asukasyhdistyksiä osallistumaan tapahtumaan. Tuki myönnetään aiempien vuosien tapaan seuraavasti: kustannetaan enintään kahden henkilön osallistuminen per yhdistys. Mikäli yhdistykseltä osallistuu enemmän kuin kaksi henkilöä, kustantaa yhdistys itse ylimenevät kulut.
Ilmoittautuminen kylätoimintapäiville tulee tehdä 27.10.2024 mennessä. >> ilmoittaudu tästä <<
Huomioithan, että ilmoittautumislinkissä kysytään kunnan laskutusosoitetta, mutta tähän kohtaan ei tarvitse vastata mitään, sillä laskutustiedot on toimitettu järjestäjälle ennakkoon.
Toivomme, että mahdollisimman monet yhdistykset osallistuvat tapahtumaan. Tilaisuudessa keskustellaan maaseudun nuorentamisesta ja nuorten osallistamisen merkityksestä kylätoiminnassa. Yhdessä voimme löytää uusia tapoja innostaa nuoria mukaan paikalliseen toimintaan ja kehittää kyläyhteisöjämme. Tule mukaan jakamaan ajatuksia ja ideoita!
Lisätietoja tapahtumasta sekä alustava ohjelma ovat jo saatavilla lappilaisetkylat.fi -sivustolla. Mikäli jokin asia jäi kunnan myöntämästä tuesta epäselväksi, voit kysyä siitä vapaa-aika- ja hyvinvointikoordinaattorilta; rosa.pietikainen@simo.fi tai p. 040 758 4465
Ja vielä lopuksi haluamme vinkata Meri-Lapin järjestökeskus Sillan järjestämiä tulevia järjestökoulutuksia. Ensimmäinen koulutus pidetään jo huomenna! Ilmoittaudu tästä. Älä jää paitsi tästä erinomaisesta mahdollisuudesta kehittää tietojasi ja taitojasi. Lisätietoja löytyy alta.