Oulunkaaren tiedote: Syötteellä ollut mahdollista altistua, muuten koronatilanne on rauhallinen

Syötteellä on viime viikonloppuna 12.-14.2. oleskellut henkilö, jolla on myöhemmin todettu koronatartunta.

Tartuttavuusaikana hän ollut majoittuneena Kide-hotelliin. Hän on ollut hotellin ravintolassa

12.2. pe-iltana klo 20-22

13.2. la aamupalalla noin klo 9-10

13.2. la-iltana klo 19-22

14.2. su aamupalalla noin klo 9-10.

 

Samoissa tiloissa kyseisinä aikoina asioineita pyydetään tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan koronatestiin vähäistenkin flunssaoireiden ilmaantuessa. Riski tartunnan saamiseen on pieni, ja tässä vaiheessa riittää, että omaa vointiaan seuraa tarkasti.

 

Kuluneen seitsemän päivän aikana Oulunkaaren alueella on tullut esille yksi uusi koronatartunta Iissä. Iissä tartuntoja on todettu nyt koko korona-aikana yhteensä 39, Pudasjärvellä 14, Simossa 7, Utajärvellä 10 ja Vaalassa alle viisi.

Pohjois-Pohjanmaan tartuntaluvut ovat hyvässä laskussa. Alue on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta lähestyy nopeasti perustasoa.

 

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina, että muistotilaisuuksien lisäksi voi pitää myös muita alle kymmenen hengen yksityistilaisuuksia kuten perhejuhlia. Turvaohjeita tulee kuitenkin noudattaa myös pienissä tilaisuuksissa.

 

Koordinaatioryhmä antaa kunnille aiempaa enemmän harkintavaltaa julkisten tilojen aukiolojen suhteen. Nyt kunnilla on mahdollisuus avata oman harkinnan mukaan jo muidenkin kuin välttämättömien asiointipaikkojen tiloja.

 

-Tilanne on todellakin mukavasti rauhoittunut. Nyt kuitenkin täytyy muistaa, että maskeista, turvaväleistä ja käsienpesusta huolehditaan myös tulevilla hiihtolomilla, Oulunkaaren ylilääkäri Tuula Saukkonen toteaa.

 

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella tartuntoja todettiin aiempaa viikkoa vähemmän, mutta alueen epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa. Aiemmin ryhmäharrastustoiminta on ollut mahdollista alle 18-vuotiaille, mutta jatkossa ryhmäharrastuksiin pääsevät myös alle 20-vuotiaat. Kuntavaalien ja ylioppilaskirjoitusten järjestelyihin odotetaan valtakunnallisia ohjeita.

 

 

Lisätietoja:

 

Tuula Saukkonen, ylilääkäri, Oulunkaari

050 597 9971, tuula.saukkonen@oulunkaari.com

 

Liisa Cajan-Suokas, terveyspalvelujohtaja, Oulunkaari

040 630 1336, liisa.cajan-suokas@oulunkaari.com

 



Muita uutisia