Testaus-, jäljitys-, eristys- ja karanteenikäytännöt ovat muuttumassa Meri-Lapissa 29.1.2022 alkaen

Milloin testiin?

Jatkossa lieväoireisten henkilöiden ei ole välttämätöntä hakeutua koronavirustestiin, vaan riittää että sairastaa oireisen hengitystieinfektion kotona. Töihin tai kouluun voi palata kahden oireettoman päivän jälkeen. Alueella on nyt niin paljon koronavirustautia, että kaikkia hengitystie-infektioita voidaan pitää koronavirustaudin aiheuttamina. Muiden virusten aiheuttamia tauteja alueella on vähän.

Poikkeuksen testiin hakeutumisessa muodostavat hengitystieoireista kärsivät sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevät sekä heidän perheenjäsenensä. Myös raskaana olevien ja alle 6 viikon sisällä synnyttäneiden kehotetaan edelleen hakeutuvan koronavirustestiin.

Oireettomien ei tule hakeutua testiin muuten, kuin tartuntatautilääkärin määräyksestä.

Positiivisen kotitestin tehneen ei suositella enää hakeutuvan varmistustestiin, vaan hän voi sairastaa taudin ja eristäytyä 5 vuorokauden ajaksi kotiinsa. Liikkeelle voi lähteä 5 vuorokauden kuluttua positiivisesta kotitestistä, kunhan ajanjakso sisältää kaksi oireetonta päivää.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus/koronavirustestit-ja-kontaktien-valttaminen-alueilla-joilla-testaus-ja-jaljitys-on-ruuhkautunut

https://thl.fi/fi/-/lievien-koronavirusoireiden-takia-ei-yleensa-tarvitse-kayda-testissa-valta-kontakteja-viiden-paivan-ajan-ja-noudata-alueellisia-ohjeita?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Fajankohtaista%2Finfektio-ja-rokotusuutiset

 

Jäljitys- ja karanteenikäytäntö muuttuu

Jatkossa tartunnanjäljitys tullaan keskittämään sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköihin ja laitosepidemioihin. Karanteenikäytännöstä nykymuodossa ja karanteenipäätösten tekemisestä luovutaan alueellisesti. Päätösten laatimisessa on pitkä viive eikä käytäntö enää vaikuta epidemiaa rajaavasti, sillä tauti on jo laajasti levinnyt.

Koronavirustaudille altistuneen (oleskelu yli 15 minuuttia alle 2 m:n etäisyydellä positiivisesta henkilöstä) suositellaan mahdollisuuksien mukaan välttämään kontakteja toisiin ihmisiin vähintään viiden päivän ajan. Etätyötä ja etäopiskelua suositellaan mahdollisuuksien mukaan. Töihin, opiskeluun ja kouluun voi mennä normaalisti mikäli etätyö ei ole mahdollista. Kasvomaskin käyttöä ja hyvää käsihygieniaa suositellaan. Mikäli ilmaantuu oireita niin siirrytään välittömästi kotiin sairastamaan.

 

Koronapositiivisten kontaktointi ja eristyskäytäntö muuttuvat

Eristyspäätösten tekeminen tartuntalain edellyttämällä tavalla on pitkän viiveen takia muodostunut mahdottomaksi. Pääsääntöisesti tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä luovutaan alueellisesti. Jatkossa eristykseen määrätään vain erityistapauksissa tilanteissa, joissa pyritään rajoittamaan ja ehkäisemään laitosepidemioita ja osana sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden epidemian hallintaa.

Positiivisen koronatestin antanut saa ilmoituksen tekstiviestillä tartunnastaan ja hänen kehotetaan eristäytyvän kotiinsa vähintään viiden vuorokauden ajaksi. Parantumisen jälkeen liikkeelle voi lähteä 5 vuorokauden kuluttua, jos siihen sisältyy vähintään kaksi oireetonta päivää.

Normaalit sairauslomakäytännöt jatkossa, sairaana pysytään kotona

Mikäli henkilö tarvitsee sairauslomatodistuksen töistä poissaolonsa takia, hän on tavalliseen tapaan yhteydessä työterveyshuoltoon tai omaan terveyskeskukseen hyödyntäen sähköisiä kanavia ja puhelinta. Sairaana ei pidä lähteä liikkeelle kotoa todistuksen hakemisen takia.

Työnantajien suositellaan laajentavan omailmoituskäytäntöään työntekijän positiivisen koronatestin jälkeen, jotta tarpeettomien todistusten hankkimiselta vältyttäisiin.

Ohje sote-henkilöstölle

– ilmoita tartunnastasi ja altistumisestasi aina lähiesimiehellesi.

– mikäli kärsit hengitystieinfektion oireista poistu työpaikaltasi ja hakeudu koronavirustestiin.

– jos perheenjäsenelläsi todetaan koronavirusinfektio (= perhealtistus) sinut määrätään 5 vrk:n karanteeniin.

– jos perheenjäsenesi hakeutuu oireisena koronatestiin pyydä häntä ilmoittamaan näytteenottajille, että perheessä on sote-työntekijä.

– muissa altistustilanteissa kuin perhealtistuksissa voit yleensä jatkaa työskentelyä suojattuna mikäli olet saanut täyden rokotussuojan eli kaksi rokotetta. Käytä viikon ajan työskennellessä FFP2-tason hengityssuojainta ja ruokaile ja pidä tauot ilman kontakteja toisiin ihmisiin.

Meri-Lapin tartuntatautilääkärit



Muita uutisia