Vapaampi kesä saapuu senioreillekin
Suomessa on noudatettu koronaan liittyviä ohjeistuksia ja rajoituksia hyvin, ja esimerkiksi Oulunkaaren alueella tilanne on hyvin rauhallinen.
Viime aikoina on puhuttu paljon koronarajoitusten vaikutuksista yli 70-vuotiaiden elämään ja toimintakykyyn. Myös meillä Oulunkaarella on pohdittu ikäihmisten jaksamisesta ja henkisestä kuormituksesta rajoitusten aikana. Hallitus linjasikin juuri uudelleen suosituksiaan yli 70- vuotiaiden liikkumisesta ja sosiaalisista kontakteista. Ulkona liikkumista suositellaan kuten myös yhteydenpitoa ystäviin, läheisiin ja sukulaisiin sähköisin välinein. Myös välttämättömät asioinnit voi hoitaa turvallisin mielin, kunhan välttää ruuhka-aikoja ja tiedostaa ja muistaa noudattaa annettuja ohjeita esimerkiksi käsihygieniasta ja turvaväleistä. Oma harkinta ja vastuu omasta toiminnasta on siis kasvanut. Riskiryhmiä on kuitenkin edelleen suojeltava, mikä tarkoittaa, että myös yli 70-vuotiaiden on syytä noudattaa varovaisuutta erityisesti kodin ulkopuolella.
Kuten tiedämme, koronatilanne on kuormittanut ikäihmisten henkistä jaksamista, sillä monen yli 70- vuotiaan sosiaaliset kontaktit ja harrastaminen pysähtyivät karanteenin vuoksi. Koronapandemia on saattanut aiheuttaa myös pelkoa. Rajoitukset ja eristyneisyys ovat saattaneet heikentää ikäihmisen toiminta- ja aloitekykyä, minkä vuoksi myös fyysinen kunto on kärsinyt. Onneksi nyt omaisia, läheisiä ja ystäviä voi ja kannattaakin taas tavata. Myös harrasteryhmien toimintaa voi palautella. Tapaamiset on kuitenkin syytä järjestää ulkosalla lähikontakteja välttäen ja varovaisuutta noudattaen. Jos taas oma kunto on heikentynyt, olisi tärkeää myös aktiivisesti pyrkiä samaan se sille tasolle kuin se oli ennen korona-aikaa.
Voi olla, että koronavirus vaikuttaa elämäämme vielä pitkään, joten omaan henkiseen hyvinvointiin kannattaa panostaa myös nyt, kun rajoituksia asteittain puretaan. Henkinen hyvinvointi useimmiten kohenee mielekkäällä tekemisellä, ja sellaisen löytämiseen varsinkin tuleva kesä antaa hyvän mahdollisuuden. Nyt on siis aika ulkoilla ja liikkua enemmän, hoitaa pihaa ja puutarhaa sekä vaikkapa mökkeillä. Näin saamme kerrytettyä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, joiden avulla mielekästä ja aktiivista elämää voi viettää niin koronarajoitusten aikana kuin vielä pitkään niiden jälkeenkin. Vaikka emme vielä voi unohtaa koronaa, niin ainakin sen voi välillä työntää ajatuksissa taka-alalle!
Hannele Pöykiö, vanhuspalvelujohtaja, Oulunkaari
Tuula Saukkonen, johtava lääkäri, ylilääkäri, Oulunkaari