Elyn, Business Finlandin, Finnveran ja MMM:n koronatuki yrityksille + Yrittäjien työttömyysturva

Elyn korona-tuki ( Yrityksen kehittämisavustus Koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä)  on haettavissa.  Tuki kattaa kaikki yritysmuodot, myös toiminimen. Tuki on suunnattu yrityksille joissa on yrittäjä/ yrittäjät mukaan lukien 5 hlöä.  Lisäksi rahoitus on tarkoitettu myös niille yksityisille elinkeinoharjoittajille (toiminimi), joissa työskentelee enemmän kuin viisi henkilöä. Tuen piiriin kuuluvat myös ne oy ja henkilöyhtiöt, joissa työskentelee ainoastaan yrittäjäasemassa olevia henkilöitä vähintään 2 kpl (jos  vain 1 yrittäjä, niin kuuluu myöhemmin aukeavan yksinyrittäjien tuen piiriin).  Toimialoista tuen ulkopuolella ovat maa-, metsä- ja kalatalous sekä maataloustuotteita jalostavat yritykset.

Business Finlandin tuki on haettavissa. Tuki on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk), jotka työllistävät yrittäjä/ yrittäjät mukaan lukien 6-250 työntekijää, ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.

Maa- ja elintarviketalousalan yrittäjille on valmisteilla tukipaketti Maa- ja metsätalousministeriössä. Tukipaketti kohdentuu toimialoihin, joita Ely-keskuksen ja muiden rahoittajien tuet eivät kata. Tämänhetkisen tiedon mukaan: Tukirahoitus kohdistettaisiin maaseutumatkailuyrityksille, maataloustuotteita jalostaville yrityksille sekä muille maaseutumaisten alueiden mikroyrityksille ja maatalouden ulkopuolista yritystoimintaa harjoittaville maatiloille. Tukea valmistellaan myös kalastusaluksille, kalankasvatukselle ja kalanjalostusyrityksille.

Finnveran tuki yrittäjille perustuu lainojnen takaamiseen.

Yrittäjien työttömyysturva – Laki astui voimaan 8.4.2020. Tuki koskee kaikkia yrittäjiä, riippumatta yritystoiminnan muodosta. Työsuunnittelija marjo.nurmi@simo.fi 040 354 7509 opastaa työttömyysturvaan piiriin hakeutumisessa ja muissa asian liittyvissä kysmyksissä, ajanvarauksella.

Yskinyrittäjien koronatuesta tarkemmin erillissä tiedotteessaan Ajankohtaista -palstalla.

 

Muita ajankohtaisia linkkejä:

Suomen yrittäjien: Kaikki koronasta yrittäjälle -tietopaketti. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintaohjeita yrityksille -kooste .

 

Halutessasi voimme punnita asiaa yhdessä: 

Voit ottaa yhteyttä puhelimitse: 040 6217115.



Muita uutisia